Jäätyvät sormet

Talvi on taas, tai no, itseasiassa ollut jo jonkin aikaa. Jousiampujalle talven tulo merkitsee ikävästi kylmeneviä sormia ja ehkä jopa nuolten häviämistä lumihankeen. Välineet kyllä kestävät kylmää yleensä aika hyvin. Kovimmilla pakkasilla tosin kannattaa olla varovaisempi sekä muutenkin kylmemmillä säillä lämmitellä jousta ennen täyteen pituuteen jännittämistä ja laukaisun tekemistä.

Kylmillä säillä ulkona harrastaessa ongelmaksi muodostuukin lähinnä ampujan nuolikäden sormien kylmettyminen.

Lue lisää


Kipinä, roihu vai hiipuva kekäle?

Mikä saa harrastajan jatkamaan saman lajin parissa vuosikausia? Kipinän uuteen lajiin kokee moni, mutta miten kipinän saa muovautumaan pitkään roihuavaksi liekiksi, joka vielä voimistuisi vuosi vuoden jälkeen?

Kysymykseen on hankala, tai oikeastaan mahdoton, kertoa jokaiselle käypää vastausta. Joku voi löytää hehkunsa jousiammunnan tarjoamasta vaativasta ja henkilökohtaisesta haasteesta, toinen lajin sosiaalisesta puolesta ja kolmas esimerkiksi kisojen tuomisesta jännityksestä. Joku voi nauttia rauhassa ja lähes zenmäisessä tilassa harrastamisesta, kun taas toinen löytää itsensä uudelleen ratsastusjousiammunnan nopeasta ja vauhdikkaasta temmosta.

Lue lisää


Sivusto avattu!

Sivusto avattu 12.1.2018 ja samalla myös aiempi Jousiammunta.info-sivustoni on suljettu.

Miksi tällaiseen ratkaisuun sitten päädyin? Jousiammunta.info-osoite tuntui väärältä nykyiseen tilanteeseen sillä jousiammunta-sana osoitteessa tuntui liian laajalta ja suurelta. Suunnitelmat ja ajatukset jousiammunnan suhteen ovat muuttuneet ja eläneet viimeisen vuoden aikana.

Nyt onkin tarkoitus ruveta keskittymään omaan harrastamiseen, johon tämä Käppyräjousi-domain sopii loistavasti. Keskityn jatkossa täysin lyhyisiin vastakaarijousiin ja peukalolaukaisuun, joten mikäs sen sopivampaa.

Kirjoittelen lisää tulevista suunnitelmista lähiaikoina. Vähän taustatietoja nimestä ja kirjoittajasta voit lukea ”Tarinani-sivulta”.

Luvassa on myös muutamia kopioituja tekstejä Jousiammunta.info-blogista. Niissä on sisältö sen verran hyvää ohjetta/vinkkiä, että ne sopivat sellaisenaan myös tännekin.