Kipinä, roihu vai hiipuva kekäle?

Mikä saa harrastajan jatkamaan saman lajin parissa vuosikausia? Kipinän uuteen lajiin kokee moni, mutta miten kipinän saa muovautumaan pitkään roihuavaksi liekiksi, joka vielä voimistuisi vuosi vuoden jälkeen?

Kysymykseen on hankala, tai oikeastaan mahdoton, kertoa jokaiselle käypää vastausta. Joku voi löytää hehkunsa jousiammunnan tarjoamasta vaativasta ja henkilökohtaisesta haasteesta, toinen lajin sosiaalisesta puolesta ja kolmas esimerkiksi kisojen tuomisesta jännityksestä. Joku voi nauttia rauhassa ja lähes zenmäisessä tilassa harrastamisesta, kun taas toinen löytää itsensä uudelleen ratsastusjousiammunnan nopeasta ja vauhdikkaasta temmosta.

Jokaisella vuosikausia harrastaneella onkin varmasti jokin asia, joka motivoi jatkamaan lajin parissa. Kipinän ja oman hehkunsa löytäminen ja tiedostaminen onkin sellainen seikka, johon kannattaa jokaisen käyttää hieman aikaa ja pohtia asiaa useammaltakin kantilta.

Harrastamisella en välttämättä tarkoita itse jousella ampumista. Jousiammunnan parissa voi puuhastella myös esimerkiksi valmentamalla, olemalla mukana vaikkapa seura/kisa/liittotoiminnassa tai myymällä/valmistamalla välineitä ja jousia.

Omakohtaisesti olen tarttunut jouseen ensimmäisen kerran vuoden 2006 loppupuolella. Lajista syttyi kipinä, joka välillä roihusi liiankin voimakkaalla liekillä. Nyttemmin roihu on laantunut hehkuvaksi kekäleeksi ja vuoden vaihteessa tajusin, että kekäle on saatava jälleen palamaan tai muuten se sammuu kokonaan. Tämä oli osasyy tämän Käppyräjousi-blogin avaamiseen.

Reilut 11 vuotta on siis tullut lajin parissa puuhasteltua jollain tasolla. Alkuvuosina oma harrastaminen oli todella ahkeraa. Oli kausia, jolloin harrastin aktiivisesti jopa seitsemänä kertana viikossa. Välillä on taas tullut pidettyä ohjauksia sekä kursseja ahkerasti. Toisinaan taas seuratoiminta on saanut suuremman osan ajasta kuin oma harrastaminen.

Viimeisen neljän, viiden vuoden aikana oma harrastaminen on hiipunut liian vähälle. On monia kuukausia etten ole jousta välttämättä pitänyt kädessäni ollenkaan. En ole kuitenkaan hylännyt lajia missään vaiheessa kuten monelle harrastajalle on käynyt. Elämäntilanteet muuttuvat, voi tulla loppuunpalamisia tai muuten vaan kiireisiä aikoja, mielenkiinto vaihtuukin toiseen harrastukseen ja jousi unohtuu lopullisesti varastoon tai sängyn alle. Minulla taas jouset ovat näkyvillä makuuhuoneen seinällä edelleen ja näen ne joka aamu herätessäni.

Mikä minua sitten jousiammunnassa kiehtoo? Miksi jaksan katsella noita jousia telineessä, vaikka harrastaminen on jäänyt melkein kokonaan pois? Jos asiaan pitäisi vastata yhdellä sanalla, niin hauskuus. Jousiammunta on vaan niin pirun kivaa, että sitä ei halua jättää pois. Toisena sanoisin, että monipuolisuus. Jousiammuntaa voi harrastaa seuran radoilla, pellolla ilmakiekkoja ampuen, mökillä nopeusammuntaa treenaten, rullaluistimet jalassa vauhdista ampuen tai vaikkapa talven pimeinä iltoina valonokeilla varustettuja nuolia mahdollisimman kauas ampuen. Kolmantena asiana sanoisin, että haastavuus. Jousiammunnan voi määrittää niin haastavaksi kuin itse haluaa. Voi yrittää hakea täydellisyyttä hipovaa ammuntatekniikka, koittaa rikkoa hikipisarat ohimoita valuen omia ennätyksiään tai yrittää ampua mahdollisimman monta nuolta ilmaan yhtä aikaa. Neljäs asia on taas kokonaisvaltaisuus. Jotta voi ampua hyvin, on pystyttävä unohtamaan mielestään kaikki muut asiat, osattava ammuntatekniikka hyvin ja mielen sekä ruumiin on oltava kaikin puolin kunnossa.

Itse en motivoidu ollenkaan kisaamisesta tai ennätyksien rikkomista. Omassa harrastamisessa nautin enemmän hauskuudesta, monipuolisuudesta ja vaihtelevuudesta. En oikein jaksa jatkuvasti innostua illasta toiseen samaan tauluun ampumisesta vaan kipinä löytyy esimerkiksi liikkuviin maaleihin ampumisesta, ulkona pakkasella lumihangessa jousen kanssa kulkemisesta tai vaikkapa nopeusammunnasta. Kaipaan siis vaihtelevuutta, monipuolista tekemistä lajin parissa ja tunnetta, että opin jotain uutta sekä haastan itseäni rikkomaan rajojani.

Tässä vähän omia pohdintojani kipinästä sekä lajin mielekkyydestä. Kannustakin miettimään mikä juuri sinua motivoi harrastamaan jousiammuntaa ja mikä on se asia, joka saa sinut tarttumaan jousen kahvaan aina yhä uudestaan.

Omalta osaltani asiat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan ja konstit kekäleen puhaltamiseen roihuun ovat löytymässä. Yksi seuraavista kirjoituksista tuleekin käsittelemään ajatuksiani tavoitteellisemmasta harrastamisesta sekä omasta tulevasta yhden vuoden mittaisesta jousiammuntahaasteesta.

Jaa kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *