Mökkeilyä ja jousiammuntaa


Tänä pääsiäisenä oli tiedossa muutto mökille. Asustelen siis mökkipaikalla Enossa seuraavat kuusi kuukautta ja tänä aikana on tarkoitus kehitellä monipuoliset ammuntamahdollisuudet omalle tontille.

Muutto oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista. Suurin osa asunnon tavaroista ja huonekaluista meni väliaikaiseen vuokrattuun varastokoppiin. Käyttö- sekä muut tärkeämmät tavarat vietiin mökille. Talviselta autopaikalta on matkaa mökkipihaan vajaat 150 metriä ja korkeuseroa näiden pisteiden välillä on reilut 20 metriä. Muuttamisen aloitin parisen viikkoa sitten kuljettamalla turhia tavaroita mökiltä pois lumikengillä ja ahkiolla ylämäkeen tavaroita kiskoen. Eilen aloitettiin viimeisten tavaroiden kantaminen ja vuokra-asunto saatiinkin tyhjennettyä melkein kokonaan. Kannettiin päivän päätteeksi autosta tavarat auraamatonta polkua pitkin alamäkeen otsalampun ja kuun valossa. Tänään sitten sain kannettua viimeiset tavarat ja pakastimenkin mökille kauniissa auringon paisteessa.

Hyvää kuntoilua kaikin puolin, rankimman tavarankantokerran jälkeen pohkeita ja reisiä kivisteli kuin kunnon kuntosalitreenin jälkeen.

Paikka on luonnon helmassa, ja täällä tuntuu olevan ”kauempanakin sivistyksestä” vaikka Enon keskustaan on vain muutaman kilometrin matka. Sähköt kyllä löytyy muttei juoksevaa vettä. Paljonhan täällä on vielä remonttia ja muuta rakennuspuuhaa, mutta pyhitän aikaa myös jousiammunnan harrastamiseen mökillä ollessa.

Nyt siis suunnittelemaan ammuntataustoja ja monipuolista harjoittelua tänne pihamaalle hyödyntäen korkeuseroja, vesistöä, rakennuksia ja maaston muotoja.


Vaakunan majava kolmoisvuorella viittaa Enon Majoinvaaraan, ja sen olalla kantama kirves symboloi metsänhakkuita ja metsätaloutta.

Jaa kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *